tiistai 12. tammikuuta 2016

Omia laihdutuskuulumisia

Tuli pitkä blogitauko tähän väliin, mutta jälleen jatketaan.

Loppukesästä onnistuin laihduttamaan todella nopeasti painoani. Tein pitkiä päiviä töissä, ja otin vain "sopivasti" evästä, kävin juoksulenkillä ja treeneissä, ja välipalaksi söin KURKKUA!! On sen verran kaloriköyhää tavaraa, mutta täytti kuitenkin vatsaa. Painoa lähti nopeasti 7-8 kg, mutta nyt syksyn myötä ehkä puolet on palannut. Mutta ei se mitään, taas mennään.

Liikuntaa harrastan edelleen monipuolisesti, palloilulajeja 3-4 kertaa viikossa, lisäksi käyn lenkeillä, pääosin kävelyllä ystävien kanssa. Salilla yritän käydä kerran viikossa, enempään tuskin aika riittää. Teen istumatyötä 8h päivässä ja ostin oman autonkin, joten hyötyliikunta on minimissä. Tsekkaan tarkan painoni huomiseksi ja sitten alkaa pukkaa myös ruokavaliota.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Laihdutus sujuu!

Aloitus siis 4.7. 70,6 kg
Tänään 16.7. 67,3 kg

Radikaalisti annoskokoja olen pienentänyt. Hyvin mennyt, mutta saas nähdä kun jään lomalle. Herkuttelupäivä pitää alkaa pian ottaa, ettei elimistö mene säästöliekille. Olen alkuun erittäin tyytyväinen. Olen jo ihan normipainossa, mutta sellainen 62-63 kg olisi tavoite elokuun puoliväliin. No sinne ei välttämättä selvitä, kun on loma ensin, mutta ei se mitään, jos 65 kg nurkillakin olisi maksimissaan.

Mites te muut?

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kesälaihis aloitettu!

Vihdoin viikko sitten päätin, että tälle ruholle on oikeasti tehtävä jotain. En ole tiukkapipoinen, on lomia ja kissanristiäisiä ja matkoja mutta PÄÄASIASSA tuo jatkuva mähkiminen on loputtava. Alkoi itseäkin ärsyttää oma kroppa. Viikko sitten lauantaina vaaka näytti 70,6 kg ja eilen 68.2 kg. Tänään tosin 68.4 kg, mutta jotain on lähtenyt huolimatta viikonlopun juhlista, joissa syötiin ja juotiin ihan urakalla.

Pääosin noudatan Superdieetin ohjeita, mutta täysin itselle sovellettuna. Eli syön kun syön, mitä löytyy. Pyrin panostamaan siihen, että hiilareita ei menisi kovin paljoa. Eli paljon kurkkua, vihanneksia, ja lihaa. Aamulla puuroa, ja rahkaa välipalalla. Vaihdellen mitä milloinkin. Eilen söin esim. perunaa mikä ei olisi oikeassa dieetissä sallittua, ja välillä syön karkkia ym, eli ehdoton ei ole, mutta TAVOITE on päästä alle 65 kg, mielellään ennen etelän reissua eli aikaa on 5,5 viikkoa.

Olen alkanut liikkuakin enemmän. Kävelylenkeillä käyn aina, mutta nyt oon käyny pari kertaa juoksemassa, futista treenaan aina kun ehdin, sillä pelaan joukkueessa.

Mites teillä muilla, ootteko aloittaneet kesälaihiksen?

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kuulumisia

Mites teidän kesäloma? Onko alkanut vai tulossa? Ja mitä suunnitelmia?

Tässä on ollut kiirettä niin, etten ole ehtinyt bloggaamaan ollenkaan. Laihdutus ei ole myöskään ottanut tuulta purjeisiin, mutta tänään aloin napsia Raspberry Total - Vadelma Ketoni kapseleita ja aloin taas noudattaa Superdieettiä. Nyt minulla on motivaatiota tietyistä syistä, ja kaikki lakkiaiset ja muut on juhlittu, niin nyt täytyy hieman skarpata. Toki tässä tulee mökkiviikkoa ja junnun turnausmatkoja ja niillä matkoilla en pidä ruokavaliosta kiinni. Nyt on mahdollisuus tutustua Superdieettiin ilmaiseksi klikkaamalla kuvaa:

 
 
Muuten elämä sujuu ihan jees. Jalkapallokausi on aloitettu tasapelillä ja tappiolla ja turnauspronssilla. Oma osaaminen ei ole kauhean hyvää, kun en ole ehtinyt treeneissä käymään, mutta LAHJATTOMAT TREENAA, heh. Oikeasti pitäisi, mutta lasten harrasteet on kuitenkin etusijalla.
 
Palailen kertomaan kuinka dieetti lähtee käyntiin!
 
 


torstai 21. toukokuuta 2015

Haaveena oma mökki

Monellako teistä on oma mökki?
Vai vuokraatteko ja haaveiletteko omasta?

Oma mökki on pitkäaikainen haaveeni ja varmaan ikuisuushaave, johon muut perheestäni ei innokkaasti osallistu. Vanhempani vuokraavat mökkiä monta kertaa vuodessa, ja kyllähän se näppärin ratkaisu onkin.



Mökkivalikoima Suomessa on laaja ja valikoimaa löytyy erämökeistä luksusmökkeihin. Itse haaveilen EDES pienestä saunamökistä puhtaan järven rannalla, silloin sen toki pitäisi olla suht lähellä kotia. Mutta alku sekin.

Tosiaankin, rahoitus puuttuu. Omakotitalosta on paljon lainaa, ja aikakaan ei riitä, tosin haaveenani on, että vanhempani voisivat hoitaa mökkiä vielä ja asua siellä. Olen henkeen ja vereen luontoihminen ja olisi ihanaa lökötellä mökillä kaikessa rauhassa, kuunnella laineiden liplatusta, vaikkapa tehdä etätöitäkin moisissa maisemissa. Vielä se on haave, mutta pistetään toteutettavien listalle 5 vuoden sisään.



Tähän kyllä vaaditaan ripaus onnea, tuuria, apua muiltakin. Mutta haaveita pitää olla. Siihen asti nautiskelen elämästä mökkejä vuokraillen.

 
 
 
Nautitteko te muut mökkeilystä? Minä nautin muutenkin eräilystä, metsässä patikoinnista, vaeltamisesta ja muutenkin viihdyn luonnossa hyvin. Toki oma mökki on sellainen, että se vaatii työtä ja mökilläoloa, ehkä tämä haave odottaa sitä lottovoittoa, että voisi jäädä myös pois töistä nautiskelemaan.
 
 
 

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Superdieetti - kohta VIHDOIN aloitus

Jee! Eilen tuli viimein Superdieetti.com ohjeet kotiin. Kun vaan saisi vielä aloitettua...töissä syön about ohjeiden mukaisesti, mutta iltaisin ja viikonloppuisin on äitienpäivää ja kissanristiäistä ja TYKY-juttuja ja niin tosissaan en ole vielä aloittanut, että ihan täysipäiväisesti noudattaisin, mutta suuntaa antavasti yritän! Edelleen otan vadelmaketonikapselin aamulla ja päivällä, vaaálla en ole käynyt ja aika vähän liikkunut.

Eilen pääsin pitkästä futistreeneihin ja huomasin ja tajusin, että pitkä tauko on laskenut kuntoa ihan hirvittävästi. Lauantaina pitäisi jaksaa pelata....

maanantai 4. toukokuuta 2015

Huipputarjous Fitfarmin tuotteita

Fitfarmin tuotteita nyt -30% Hyvinvoinnin tavaratalosta:


Hyvinvoinnin tavaratalosta Fitfarmin tarjoukset - klikkaa tästä!


Hyvinvoinnin tarjoaa nyt erän Fitfarmin tuotteita -30% alennuksella ja tämän lisäksi tällä viikolla (4-10.5) 5000 nopeinta tilaajaa saa Nutrilett Rich Brownie patukkanäytteen kaupan päälle.

Lisäksi äitienpäivätarjouksia - vielä ehtii!!!