maanantai 27. huhtikuuta 2015

Näillä mennään

Paino tänään noin 69 kg. Eilen kestittävänä kaverin notkuvien pöytien äärellä ja syötyä tuli. Tänään otettu toinen vadelmaketonikapseli. Katsotaan mihin suuntaan alkaa paino mennä. Ruokavalio ei ole muuttunut vieläkään. Elän ja syön normaalisti, liikunta on aika vähissä. Näillä mennään.

Vadelmaketonikuuri aloitettu!

Tänään aloitettu vadelmaketonikuuri. Kuukauden satsi on minulla tässä ja nyt testataan kuinka käy. Muita muutoksia en ole tehnyt. Unohdin punnita itseni aamulla joten huomenaamulla katsotaan tilanne. Liikkumaan en kävelyä lukuunottamatta ole pystynyt kun sain jalkavamman, mutta katsotaan tehoaako tämä.

Aamulla otin yhden pillerin reilun vesimäärän kanssa ja myöhemmin sitten varmaan toisen. Yksi kuukausi maksaa vain 8 euroa joten ei ole kallis kokeilu, saa nähdä. Kovia tuloksia luvataan ja mitään sivuoireita en huomaa, toisin kuin termogeeneissä, jotka nostavat elimistön lämpötilaa ja minulle tekivät myös vatsakipua. Tämä tuntuu hellemmältä.

Lisätietoa vadelmaketonista:


 
 

Vadelma ketonia pidetään luonnon omana superentsyyminä. Se on saavuttanut supersuosion mm. USA:ssa ja Ruotsissa, koska sen tehokkuus painonhallinnassa on osoittautunut olevansa omaa luokkaansa.

Tuotteen tehokkuus perustuu kotoisesta marjasta eli vadelmasta uutettuihin ketoneihin, joiden on tutkittu auttavan imeytyneen rasvan polttamista sekä ehkäisevän uuden rasvan muodostumista.

Vadelma ketonin nauttiminen polttaa elimistöön kerääntynyttä rasvaa: vadelma ketonit lisäävät noradrenaliinin aiheuttamaa lipolyysiä kehon rasvakudoksissa. Kokeissa on havaittu vadelmaketonin myös kiihdyttävän voimakkaasti aineenvaihduntaa, mistä syystä uuden rasvan kerääntyminen sekä rasvakudoksiin että maksaan vaikeutuu huomattavasti.

Raspberry Total -vadelma ketonikapseleilla on siis sekä termogeeninen että lipolyyttinen vaikutus.

Vihdoin Suomessa, Suomessa valmistettuna!

Viisi hyvää syytä miksi valita terveellinen Vadelmaketoni painonpudotukseen!

1) Laihduttaa kiihdyttämällä aineenvaihduntaasi
2) Ehkäisee rasvan imeytymistä elimistöösi
3) Tuottaa sinulle energisemmän olon
4) Poistaa kehostasi toksiineja
5) Laihdut ihailtaviin mittoihin vaivattomasti

Muuta elämäsi suunta ja aloita laihtuminen nyt! Lunasta uusien asiakkaiden supertarjous ja hämmästy, kuinka nopeasti saavutat unelmapainosi luonnollisella tavalla!  

Voita matka Havaijille kaikki kulut katettuina!

Kaikki haaveilevat varmasti jossain vaiheessa matkustavansa Havaijille – saarelle, jossa aika pysähtyy ja seikkailut seuraavat toisiaan. Haluamme tehdä näistä haaveista totta!

Niinpä kyselymme onnekas voittaja saa luksusmatkan Havaijille kaikki kulut katettuina!
Havaiji sopii kaikille, jotka haluavat nauttia elämästä - drinkkejä valkeilla hiekkarannoilla, kiipeilyä tulivuorilla ja laskuvarjohyppyjä kirkkaalta taivaalta!



maanantai 20. huhtikuuta 2015

Vieläkö hoikaksi? Nyt kaikki keinot kehiin!

Eilen jatkui siis jälleen kerran tuo ruokavalion tarkkailu. Muuten menikin ihan ok, mutta illalla oli sellaista menoa, että saavuin myöhään kotiin, ja söin lohipatongin. Ei siitä kuitenkaan mitään morkkista. Sillä nyt olen ottanut järeät aseet käyttöön.

Minulle on tulossa ruokaohjeet Superdieetti.com ja sen rinnalle tilasin juuri Vadelmaketonikapselit. Onko kellään kokemusta? Vaikuttavat hyvin kehutuilta, paljon markkinoiduilta ja erittäin edullisilta, joten jos ei nämä yhdessä toimi, niin ei kai sitten mikään. Vieläkin unohtui se aamupunnitus mutta 70 kilon pahemmalla puolella se alkupaino kyllä on.

Kiinnostuitko vadelmaketonista, lue lisää täältä:

Suosittu Vadelma Ketoni laihdutukseen - Ilmainen toimitus, kokeile teho erikoishintaan 7,90

Vadelma ketonia pidetään luonnon omana superentsyyminä. Se on saavuttanut supersuosion mm. USA:ssa ja Ruotsissa, koska sen tehokkuus painonhallinnassa on osoittautunut olevansa omaa luokkaansa.

Tuotteen tehokkuus perustuu kotoisesta marjasta eli vadelmasta uutettuihin ketoneihin, joiden on tutkittu auttavan imeytyneen rasvan polttamista sekä ehkäisevän uuden rasvan muodostumista.

Vadelma ketonin nauttiminen polttaa elimistöön kerääntynyttä rasvaa: vadelma ketonit lisäävät noradrenaliinin aiheuttamaa lipolyysiä kehon rasvakudoksissa. Kokeissa on havaittu vadelmaketonin myös kiihdyttävän voimakkaasti aineenvaihduntaa, mistä syystä uuden rasvan kerääntyminen sekä rasvakudoksiin että maksaan vaikeutuu huomattavasti.

Raspberry Total -vadelma ketonikapseleilla on siis sekä termogeeninen että lipolyyttinen vaikutus.

Vihdoin Suomessa, Suomessa valmistettuna!

Viisi hyvää syytä miksi valita terveellinen Vadelmaketoni painonpudotukseen!

1) Laihduttaa kiihdyttämällä aineenvaihduntaasi
2) Ehkäisee rasvan imeytymistä elimistöösi
3) Tuottaa sinulle energisemmän olon
4) Poistaa kehostasi toksiineja
5) Laihdut ihailtaviin mittoihin vaivattomasti

Muuta elämäsi suunta ja aloita laihtuminen nyt! Lunasta uusien asiakkaiden supertarjous ja hämmästy, kuinka nopeasti saavutat unelmapainosi luonnollisella tavalla!


Tänään alkoi taas...

Kevyempi ruokavalio. Nyt siitä on pidettävä kiinni. Odottelen, että saan Superdieetin ruokaohjeet, mutta sitä ennen nyt omalla ruokavaliolla. Aamulla puuroa ja mehukeittoa, ja lounaaksi jauheliha-fetasalaatti, välipala tulee olemaan PRO rahka. Punnituksen unohdin, mutta teen sen huomisaamuna. Kesä kuitenkin lähenee ja olisi mukava kun vatsa ei pursuisi ja pullottaisi joka suuntaan. Tänään en ehdi harrastaa liikuntaa, mutta viikonloppuun mahtui bileiden lisäksi onneksi metsälenkki, pyörälenkki ja kävelyä lauantaina ja eilen 2 tuntia sählyä ja 6 km kävely. Nyt haluan päästä kuosiin, huom, käymättä kuntosalilla tänä keväänä.

Oheisiin kannattaa tutustua jos haluat kesäksi kuntoon:

Vielä ehdit kesäkuntoon! Tilaa tästä ilmainen treeniohjelma ja aloita jo tänään.
Ryhmaliikunta.fi - Lue, koe ja kerro.


Katso laadukkaat treenivideot netissä!


Pudota painoasti helposti - kokeile 1 eurolla.
SAAT TILAAJALAHJANA UPEAN VERENPAINEMITTARIN, ARVO 69,90€


Älä pilaa elämääsi ylipainolla
Superdieetti.com

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Nyt loppui mässytys - aletaan laihdutus

Pitkästä aikaa juhliin lähdössä. Järjetön turvotus ja mikään ei mahdu päälle? Tuttua? Tässä on sairasteltu enemmän ja vähemmän nyt 1,5 kuukautta, mutta ensi viikosta se nyt oikeasti on aloitettava, Superdieetti nääs. Ruokavalio on tulossa, ja liikunta terveenä on mielestäni hyvällä mallilla, lenkkeilyä, pyöräilyä, jalkapalloa, sählyä... Tänään kuitenkin juhlitaan, ja muutenkin, mutta sentään jokapäiväinen karkkien ja sipsien mässääminen alkaa riittää. Ei ollut juuri päällepantavaa ja uutta en sitä varten osta. Montako viikkoa kesän alkuun on? 6? Siinä ajassa 10 kiloa pois? Kuinka käy? Lähteekö joku mukaan?

Meidän mökki - haaveena!



Meidän Mökki on ylivoimaisesti suurin ja suosituin vapaa-ajan asumisen lehti. Se on koukuttanut 317 000 lukijaansa odottamaan aina uutta viihdykettä ja luotettavaa asiatietoa, jonka ansiosta lomanvietosta ja kakkoskodista voi saada irti entistä enemmän. Lukijat arvostavat kiinnostavia mökkiesittelyjä, käytännönläheisiä remonttitarinoita sekä hankinnoissa auttavia tuotekatsauksia. Jutut energiasta, jätehuollosta ja esimerkiksi mökin valinnasta tarjoavat hyöty- ja hintatietoa. Kaiken puuhastelun rinnalla korostuvat ihanat hetket, nautinnot ja rento meno. Mökki on enemmän kuin asumus, se on elämäntapa ja tyyni mielentila. Se virkistää ja antaa latausta arkeen.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Huikeita matkatarjouksia!

Matkakuume sen kun kasvaa, kesälomat lähestyy ja vielä en tiedä varailisinko toisenkin lomareissun Dubrovnikin lisäksi, vaikka lomaa ei liiemmin ole. Löysin tälläisen mukavan sivuston ja kyllä matkakuume vaan kasvaa, joka päivä vaihtuvia mukavia tarjouksia:

 
 
Ainoa on, että tosiaan lomaa on tänä vuonna vähemmän, se on palkatonta kun vaihdoin työpaikkaa, että tarjousmatkalle mennään. Kroatian reissun olen jo saanut maksettua, niin olis kiva viedä lapsetkin jonnekin.
 
 
Houkuttelevia tarjouksia tälle päivälle mm. tuo Moselin laakso ja Ljubjana...sekä aina iki-ihana Lontoo! Mihin te lähtisitte lomareissulle? Kahden kouluikäisen kanssa?


keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kesähaaveita

Täällä taas ollaan puolikuntoisina, toisella muksulla vatsatauti ja toisella flunssa ja itsellä flunssa, joten ei tarvitse haaveilla illan jalkkistreeneistä joten haaveilen sitten vaikka näistä:




Itse olen ollut jalkapalloa katsomassa Barcelonassa Camp Noulla FC Barcelonan peliä ja Lontoon Wembleyllä Englannin maaottelua. Tunnelma on ollut ihan huikea verrattuna Suomeen. Voin lämpimästi suositella elämyksenä ja kokemuksena, vaikka liput eivät aivan ilmaisia ole.

Kesämökin vuokraus on edelleen puolitiessä johtuen lyhyestä kesälomastani ja siitä, etten tiedä ajankohtaa edelleenkään. Sysmän lisäksi haaveilen myös Kuusamosta ja Karhunkierroksesta (vaan onko kesäkuun lopun ja elokuun välillä pahin räkkä/hyttysaika siellä?), pieni Karhunkierros houkuttaa sekä Riisitunturi.

Ja täältä niitä mökkejä löytyy myös kesäksi, itse en tosiaan ole päässyt vielä varailemaan, mutta varaan kyllä heti kun lomat selviää!




tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kesäkuntoon nopeasti - Vihreäkahvi.fi



Vihreä kahvipapu-uute – Vihreäkahvi.fi
Vihreästä kahvipapu-uutteesta on tullut viime vuoden aikana USA:n ylivoimaisesti suosituin painonhallintavalmiste. Nyt kampanjassa tilaajalahjana verenpainemittari, arvo 69,90€.
Tutkijat ovat todenneet, että säännöllinen vihreän kahvipapu-uutevalmisteen nauttiminen on todella tehokas ja turvallinen keino pudottaa painoa nopeasti - ilman sivuvaikutuksia.
Vihdoin Suomessa, Suomessa valmistettuna!
Vihreä kahvipapu-uute on 100%, lisäaineeton luonnontuote, joka tutkitusti auttaa pudottamaan sekä hallitsemaan painoa. Vihreä kahvipapu-uute on myös turvallisesti Suomessa valmistettu ja ainoana valmisteena sisältää 100 % D-vitamiinia päivän saantisuosituksesta.
Viisi hyvää syytä miksi valita terveellinen Vihreä Kahvipapu-uute painonpudotukseen!
1) Tuhoaa rasvaa - nopea tapa pudottaa painoa
2) Tasapainottaa verensokeria
3) Tehostaa rasvan aineenvaihduntaa elimistössä
4) Vähentää rasvan kertymistä elimistöön
5) Kuluttaa kaloreita ja antaa energiaa
Kaksi yhden hinnalla - D-vitamiinit sekä tilaajalahjaksi verenpainemittari kaupanpäälle ilmaiseksi! Vihreä Kahvipapu-uute pitää sisällään 100 % päivittäisestä D-vitamiiniin saantisuosituksesta.

Toipumista

Pikkuhiljaa elämä alkanut voittaa influenssan jäljiltä. Nyt meille rantautuikin vatsatauti, joka toivottavasti on nopea kuin tuulen hönkäys. Kyllä terveyttä jälleen osaa arvostaa aivan erilailla, kun sairastaa viikkotolkulla, vaikkei mitään vakavampaa olekaan.

Kaikista parasta oli kun pääsiäisenä vihdoin pääsi metsään, monta kertaa, hissukseen kävelemään kera ystävien ja kuuntelemaan sitä ihanaa linnun laulua. Kohta on oikeasti kevät. Kun vielä tältä väsymykseltä jaksaisi siitä nauttiakin, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee.




Miten teidän pääsiäinen meni? Mulla vaan kasvoi matkakuume ja retkikuume ja luontokuume. Kauhea palo on joka paikkaan, mutta vielä ei tiedä miten nuo lomat menee.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Muistakaa pääsiäisen ajan alet!



Jopa -70%!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Pikkuhiljaa hyvä tulee...

Edelleen toipilaana. Eipä ole vuosiin ollut näin kovaa tautia. Töihin olen jo palannut, mutta muuten elämä on ollut pääosin löhöämistä, lepoa, sohvan nurkassa tv:n katselua, elokuvia, nettiä... En ole vielä saanut haaveilemiani Superdieettiohjeita, olisi ollut kiva fiilis aloittaa näin samalla, kun aloittaa liikunnankin taas uudelleen. Pääsiäisenä aikana toivon jo pääseväni kävelylle, ja siitä taas pikkuhiljaa futis- ja säbätreeneihin. Olisi kiva saada nyt järkevä ruokavaliokin samaan syssyyn.

Kesäkin siintää jo mielessä. Lomaa ei työpaikan vaihdon myötä tule liikoja olemaan, mutta ainakin on varattu Kroatian matka täältä hyvän ystävän kanssa ja perheen kanssa olisi haaveissa se mökkiloma. Kaikki on niin auki tällä hetkellä. Totuin pitkään kesälomaan, ja nyt sitä ei ole. On ihanat työkaverit, lyhyt työmatka ja mukava työ, mutta lomaa saisi olla vaikka koko kesä. Siinä on sitä suurinta haavetta kerrakseen.

Joko teillä on kesä mielessä? Vai lähdettekö pääsiäisreissuun? Minne päin?